Historia

Pro Monrepos -yhdistyksen perusti vuonna 1990 ryhmä suomalaisia: Peter von der Pahlen, Kalevi Sassi, Kauko Relander ja Juha Lankinen, jotka ovat kaikki syntyneet Viipurissa. Yhdistyksen tavoitteena on palauttaa puisto rakennuksineen mahdollisimman alkuperäiseen asuun ja näin säilyttää pala vanhaa suomalaista ja eurooppalaista kulttuuria ja historiaa. Monrepos´n puisto on ollut ennen sotia suomalaisten suosituimpia retkeilykohteita – 10 000 kävijää mm. kesällä 1926. “Taikapuistossa” kävivät tsaarin vallan aikana virkistymässä ja tunnelmoimassa myös lukuisat venäläiset ja eurooppalaiset kirjailijat ja taiteilijat. 

Pro Monrepos -yhdistyksen toiveena ja tavoitteena on saada Monrepos’n kartanon rakennukset kunnostettua Itämeren maiden yhteiseksi koulutus-, kulttuuri- ja matkailukeskukseksi. Sitä päämäärää varten on pidetty talkooleirejä, pystytetty puistoon “uusvanhoja” rakennelmia, tehty yhteistyötä venäläisen osapuolen Park Monrepon kanssa, anottu – ja saatu – avustuksia valtiolta, EU:lta ja yksityisiltä liikelaitoksilta ja karjalaisilta säätiöiltä. Yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja puutarha-alan oppilaitosten kanssa on tuottanut näkyvät tulokset puistoon: romanttiset kaarisillat, uljaan Neptunuksen temppelin ja viimeksi teekatoksen rantakalliolle.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi alkuvuodet Kalevi Sassi, sitten Kauko Relander, Juha Lankinen ja vuodesta 2004 Reino Uronen. 

Yhdistyksen jäsenmäärä 12.1.2006 oli 95  henkilöä.