Ennen sotia

1000 – 1400

Viipurin keskustasta 2,5 kilometriä luoteeseen meren rannalla on kuuluisa Monrepos´n luonnonpuisto. Se on maisemaltaan vaihteleva; korkeiden rantakallioiden lomassa puro halkoo lehtoja ja niittyjä ja polkuja risteilee vanhojen puiden alla ja sananjalkaviidakossa. On sanottu, että siellä ei päivän aikana tarvitse kulkea samaa polkua kahta kertaa.

Noin 1000–1200 vuotta sitten asutus oli Viipurin seudulla harvaa ja alue tunnettiin viikinkien ja varjagien kauppa- ja ryöstöretkistä.Vuoksi jakautui näihin aikoihin kahteen haaraan suunnilleen Antrean (Kamennogorsk) kohdalla. Toinen haara laski etelään Viipurinlahteen ja toinen koilliseen Laatokkaan.

Karjalaiset rakensivat varustuksia vesiväylien ja kauppareittien varsille. Eräs näistä oli nykyisen Viipurin linnan paikalla, missä eteläisin maantieyhteys ja vesireitit kohtasivat toisensa. Täällä olivat salmet kaikkein kapeimmillaan.

Viipurin linnan paikalla olleen karjalaisen puulinnoituksen valtasivat ruotsalaiset kolmannen ristiretken aikana vuonna 1293 ja ryhtyivät välittömästi rakentamaan asteittain uutta kivirakenteista linnaa, jonka me kaikki tunnemme.

Viipurin läheisyydessä oli varmasti ollut muitakin varustuksia. Sijaintinsa puolesta voisi olettaa erään varhaisemman asutuspaikan ja varustuksen olleen Linnasaaren alueella, Monrepos’n jylhillä kallioilla, missä oli mm. erinomainen lähde. Ainakaan toistaiseksi alueella ei ole tehty arkeologisia kaivauksia, vaikka Monrepos’n puistosta onkin löydetty kivikirves.

Linnasaari on ollut muinainen karjalainen kauppapaikka. Kallioiden välissä on ollut hyvä satamapaikka viikinkienkin laivoille ja edelleenkin pulppuavasta lähteestä saatiin juomavettä. Lähde on todennäköisesti ollut uhripaikka. Muinaisruotsin pyhää tarkoittanut sana “vi” on ehkä ollut lähteen ansiosta koko kaupungin nimen pohjana.