Akateemikko D.S. Lihachevin 100-vuotissyntymän kunniaksi järjestetty kansainvälinen seminaari

Kansainvälisesti tunnetun akateemikko Dmitrij Sergejevich Lihachevin 100-vuotissyntymän kunniaksi pidettiin Monrepos’ssa kansainvälinen seminaari 15. – 16.09.2006. Esitelmöitsijöitä oli venäläisten lisäksi Saksasta, Ukrainasta ja Suomesta.

Esitelmät käsittelivät Lihachevin ansioita, johon kuuluu mm. Monrepon nimen palauttaminen vanhalle kunniakkaalle Monrepos’n puistolle vuonna 1988.

Päähuomio esitelmöitsijöillä oli puistot ja niiden säilyttäminen sekä niiden kehittäminen. Luennoitsijat kertoivat myös puistokulttuurin ja puutarhojen vaikutuksista Saksassa 18. ja 19. vuosisadalla.

Monrepos’n puiston kehittämisvaiheista sotien jälkeen oli mielenkiintoinen aihe, josta mm. arkkitehti D. Fridland kertoi ja esitteli samalla vanhoja Park Kalinin puiston kunnostussuunnitelmia 1970-luvulta.

Kuulijoille kerrottiin myös suomalaisen kansalaisjärjestön Pro Monrepos ry:n ja Park Monrepon yhteistyöstä ja aikaansaannoksista vuodesta 1990 alkaen.